Ohita
Polar on solminut maailmanlaajuisen yhteistyösopimuksen kilpakuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa

Lehdistötiedote -

Polar on solminut maailmanlaajuisen yhteistyösopimuksen kilpakuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa

Maailman ensimmäisen puettavan sykemittarin kehittäjä ja alan edelläkävijä Polar julkistaa uuden yhteistyökumppanuutensa kilpakuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa. Polarin ja yrityksen tuotteita jo vuosia käyttäneen Bottaksen kumppanuus tuo kaksi suomalaista huipputekijää virallisesti yhteen.

”Sain ensikosketukseni Polariin itse asiassa vanhempieni kautta”, Valtteri Bottas kertoo. ”Vuosia sitten he antoivat minulle lahjaksi ensimmäisen Polar-kelloni, jotta voisin tehostaa treeniäni ja suorituskykyäni, ja tällä tiellä olen edelleen”, Bottas lisää. ”Polar tarjoaa yksinkertaisesti parasta ja tarkinta syketeknologiaa, puhumattakaan loistavista treeni- ja palautumisominaisuuksista, jotka antavat todella paljon lisätietoa treenieni jokaisesta osa-alueesta. Olen todella innoissani, että olemme vihdoin virallisia kumppaneita.”

Vaikka Polarin ja Bottaksen suhde alkoikin lahjasta jo vuosia sitten, virallinen yhteistyö kehittyi nopeasti viime kuukausien aikana.

”Kun Valtterin treenimäärä kasvaa, myös todella tarkkojen suorituskyky- ja palautumisanalyysien tarve on kasvanut”, kertoo Bottaksen agentti Ville Ahtiainen. ”Meille yhteistyö Polarin kanssa oli helppo päätös – he ovat alansa parhaita. On hienoa, että kaksi vahvaa suomalaista brändiä yhdistää voimansa.”

Kausi 2020 on alkamaisillaan, ja Bottas on käyttänyt aikansa treenaamiseen, valmistautumiseen ja palautumiseen ennen kiireisen matkustus- ja kilpailuaikataulun starttaamista. Bottas on vienyt treeninsä uusiin ulottuvuuksiin vaeltamalla ja pyöräilemällä ympäri Suomea ja Ranskaa uuden Polar Grit X ‑outdoor-urheilukellonsa kanssa, jossa on monia edistyksellisiä treeniominaisuuksia.

”Valtteri on mahtava urheilija ja erinomainen esimerkki siitä, miksi teemme täällä Polarilla mitä teemme”, sanoo Polar Electron toimitusjohtaja Tomi Saario. ”Olemme yritys, josta koko puettavan urheiluteknologian ala sai alkunsa, ja kaikki nämä vuodet olemme panostaneet tarkkuuteen, tieteeseen pohjautuvaan teknologiaan sekä helppokäyttöisyyteen, jotta kaikenlaiset ihmiset – ammattilaisista satunnaisiin harrastajiin – pääsisivät seuraavalle tasolle. Tämän päättäväisyyden ansiosta Polar on edelleen alan johtavia yrityksiä, ja olemme innoissamme siitä, että saamme Valtterin kaltaisen samanhenkisen kumppanin tiimiimme.”

Viime vuosina Polar on esitellyt sarjan laadukkaita Smart Coaching ‑ominaisuuksia ja tuotteita, jotka sopivat kaikille kuntotasoille innokkaista harrastelijoista ammattiurheilijoihin. Polar tarjoaa syvällistä ja tarkkaa tietoa monista osa-alueista, kuten treenikuormituksesta, palautumisesta, juoksutehosta ja unesta, sekä muuttaa tiedot yksilölliseksi ja hyödylliseksi opastukseksi. Polarin kokonaisvaltaisten ja helppokäyttöisten treenianalyysityökalujen avulla kuka tahansa voi hankkia tietoa suorituskyvystään ja saavuttaa tavoitteensa nopeammin.

Lue lisää Polarin teknologisista innovaatioista ja tuotteista osoitteesta www.polar.com. Seuraa Polaria Instagramissa tilillä @PolarSuomi ja Valtteri Bottasta tilillä @valtteribottas.

Yhteyshenkilöt medialle:

Siri Markula, Hill + Knowlton Strategies

Tel: +358 40 743 2177

E-mail: siri.markula@hkstrategies.com

Anniina Linnoinen, Hill + Knowlton Strategies

Tel: +358 500 477 234

Email: anniina.linnoinen@hkstrategies.com

Ville Ahtiainen, Valtteri Bottaksen agentti

Puh. +358 40 552 3046

ville@valtteribottas.com

Aiheet

Tunnisteet


Polar 

Yli neljänkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lue lisää www.polar.com/fi

Lehdistön yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointikoordinaattori Markkinointi, media +358(0)40 6885 325

Lisää uutisia aiheesta