Ohita
Polar Verity Sense seuraa uidessa sykettä ohimolta
Polar Verity Sense seuraa uidessa sykettä ohimolta

Tiedote -

Uimaliitto ja Polar aloittavat yhteistyön

Suomen Uimaliitto ja puettavaan urheiluteknologiaan erikoistunut Polar Electro Finland Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen.

Vuonna 1977 perustettu Polar kehittää ja valmistaa sykemittareita ja erilaisia harjoitussovelluksia huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Yhteistyön myötä mahdollistetaan maajoukkuetason uimareiden entistä parempi seuranta.

Uimaliitto hyödyntää Polarin tuotteita erityisesti uinnin maajoukkueen kanssa sekä Helsingin olympiavalmennuskeskuksessa ja Turun harjoituskeskuksessa.

– Polarin sykemittarit helpottavat valmennusta. Niiden ansiosta pystymme harjoituksen aikana seuraamaan uimarin rasitustasoja sekä kuormittavuutta ja kun Polarin kellot ovat käytössä jatkuvasti voimme seurata myös urheilijan palautumista ja unta. Olen innoissani tästä yhteistyöstä, joka ohjaa entistä tietopohjaisempaan ja kokonaisvaltaisempaan valmennukseen, huippu-uinnin valmennuspäällikkö Tommi Pulkkinen kertoo.

– Polarilla on pitkä historia yhteistyöstä huippu-urheilun parissa ja on ilo päästä nyt yhteistyöhön huippu-uinnin kanssa. Tuotekehityksemme on panostanut viime vuosina paljon uinnin mittaamiseen. Nyt useilla rannelaitteilla on mahdollista mitata uintimetriikoita ja myös syke ja matka saadaan mitattua tarkasti uimalaseihin kiinnitettävällä Polar Verity Sense -optisella sykesensorilla, Nordic Managin Director Liisa Puranen kommentoi.

Aiheet

Tunnisteet


Polar 

Yli neljänkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lue lisää www.polar.com/fi

Yhteyshenkilö/-t

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointikoordinaattori Markkinointi, media +358(0)40 6885 325
Irene Hernberg

Irene Hernberg

Lehdistön yhteyshenkilö Global PR Manager +358 40 6625 866

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi