Ohita
MM-hiihtofiiliksiin jo kesällä testaamalla mäkihyppyä tai ampumahiihtoa

Tiedote -

MM-hiihtofiiliksiin jo kesällä testaamalla mäkihyppyä tai ampumahiihtoa

Polar Electro julkaisi tänään yhteistyökumppanuuden Lahden 2017 MM-kisojen ajanottokumppanina. Lahden juhlavuoden MM-kilpailut pidetään 22.2.–5.3.2017.

Lahden 2017 MM-kisoihin on vielä puoli vuotta aikaa, mutta hiihtofiilistä voi hakea jo kesällä. Lahti2017-promootio kiertää Suomen kesätapahtumia ja silloin voi kokeilla älylaseilla, miltä mäkihyppy tuntuu. Tapahtumissa voi osallistua myös Polar A360-fitnesskellon arvontaan.

Kiertue alkoi Kansainvälisen Hiihtoliiton kongressista Meksikosta kesäkuun alussa, jossa muun muassa valittiin vuoden 2021 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisakaupunki, Oberstdorf. Lahden kisaorganisaation edustajat tutustuttivat kansainvälisiä kongressivieraita mäkihypyn saloihin sekä sykkeenmittaukseen.

Kotimaassa mäkihyppykiertueeseen voi tutustua Jukolan viestissä, Tangomarkkinoilla, Neste Rallissa sekä Suomi-Ruotsi -maaottelussa.

Talvilajeihin voi tutustua myös Suksi Heurkekaan -näyttelyssä Vantaalla, jossa on esillä maailman ensimmäinen sykemittari sekä mahdollisuus testata Polar A360-fitnessmittarilla omia sykkeitä ampumahiihdossa. Polar on myös Suksi Heurekaan -näyttelyn pääyhteistyökumppani. Suksi Heurekaan! -näyttely on esillä Heurekassa 9.2.2016–15.1.2017.

Kesäkiertuekuulumisia voi seurata Lahti2017:n sosiaalisen median kanavissa (Facebook, Instagram, Twitter ja Snapchat.)

Lahti2017 -kesäkiertue:

Jukola Lappee (18.–19.6.)

Lahden MM-hiihdoilla on oma joukkue Jukolan viestissä. Joukkueessa on mukana useita maajoukkuehiihtäjiä olympiavoittaja Sami Jauhojärvestä nuoreen Katri Lylynperään. Lue lisää

Seinäjoen Tangomarkkinat (6.–10.7.)

Neste Ralli Jyväskylä (28.–31.7.)

Suomi-Ruotsi -ottelu Tampere (3.–4.9.)

Lisätietoja:

Lahti 2017:
Yhteyspäällikkö Natalia Lahtela, natalia.lahtela@lahti2017.fi, 0400-818 484

Heureka:

Pressikortilla sisäänpääsy Heurekaan veloituksetta (kortinhaltija). Median edustajien toivotaan sopivan vierailusta etukäteen.

Projektipäällikkö Päivi Garner, paivi.garner@heureka.fi, 040 9015 271

Elämysjohtaja Mikko Myllykoski, mikko.myllykoski@heureka.fi, 040 9015 244

Polar:

Markkinointipäällikkö Katja Mälkki, katja.malkki@polar.com, 040 6483272

Lahti2017 MM-kisat

Juhlavuoden MM-kilpailut pidetään 22.2.-5.3.2017 Lahdessa.
http://www.lahti2017.fi/

Aiheet

Kategoriat


Polar 
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.
Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Vantaalla.

Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi

Yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Content Specialist testilaitteet, tuotekuvat, markkinointimateriaalit +358(0)40 6885 325
Pauliina Sjölund

Pauliina Sjölund

Lehdistön yhteyshenkilö Director, PR & Social Media yritysasiat, haastattelupyynnöt +358 (0)40 900 3788

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Lähes viidenkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Polar Electro Finland Oy
Bulevardi 46
00120 Helsinki
Suomi