Ohita
Klarna ja Polar julkaisivat kansainvälisen kumppanuuden

Tiedote -

Klarna ja Polar julkaisivat kansainvälisen kumppanuuden

Klarna, johtava kansainvälinen vähittäispankki-, maksu- ja ostopalvelu sekä suomalainen urheiluteknologian edelläkävijä Polar Electro Oy ovat ilmoittaneet solmivansa yhteistyösopimuksen.

Verkkomaksamisen ja -ostamisen markkinajohtaja Klarna ja hyvinvoinnin sekä urheilun mittaamisen edelläkävijä Polar ovat tänään ilmoittaneet uudesta, kansainvälisestä yhteistyöstä. Kumppanuus tuo Klarnan monipuoliset ja sujuvat maksutavat Polarin miljoonien asiakkaiden saataville.

Tulevaisuudessa kumppanuutta on tarkoitus laajentaa maksutapojen tarjoamisesta myös kasvu- ja markkinointipalveluyhteistyöhön.

”Verkko-ostamisen suosion kasvaessa haluamme tarjota kuluttajille mieluisan tavan maksaa yhä useammalla elämän osa-alueella. Nyt solmittu yhteistyö tuntuu erityisen merkitykselliseltä, sillä Polar on rakastettu kotimainen urheilu- ja hyvinvointibrändi, jolla on äärimmäisen korkeat vaatimukset suorituskyvylle ja asiakaspalvelulle”, Klarna Suomen maajohtaja Jacob Segercrantz kertoo.

Kumppanuus lanseerataan ensimmäisenä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, minkä jälkeen sitä laajennetaan myös useille muille markkinoille. Yhteistyön myötä Klarnan sujuvat ja monipuoliset maksutavat tulevat osaksi Polarin verkkokauppaa. Klarna tarjoaa Polarin asiakkaille aikaisemempaa pidemmän maksuajan sekä mahdollisuuden maksaa osissa.

“Tänä päivänä kuluttajat odottavat ostokokemuksesta ja asiakaspalvelulta enemmän. Klarnan kanssa lanseeratun yhteistyön avulla voimme tuoda entistä sujuvamman palvelukokemuksen verkkokauppaamme ja tarjota entistä monipuolisempia ja joustavampia maksuvaihtoehtoja”, sanoo Liisa Puranen, Polarin Nordic Managing Director.

Klarnan uudet maksutavat ovat saatavilla Polarin verkkokaupassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tästä päivästä lähtien. 

Klarnasta

Vuodesta 2005 lähtien Klarna on pyrkinyt uudistamaan vähittäispankkialan. Yli 400 000 globaalia partneria, kuten H&M, Saks, Sephora, Macys, IKEA, Expedia Group ja Nike, on ottanut käyttöön Klarnan innovatiivisen teknologian tarjotakseen saumattoman shoppailukokemuksen niin verkkokaupassa kuin fyysisessä myymälässä. Yli 5000 ihmistä työllistävä Klarna on aktiivinen 45 markkinalla, ja 45,6 miljardin dollarin valuaatiollaan yksi arvokkaimmista yksityisistä fintech-yrityksistä maailmassa. Lisää tietoa löydät osoitteesta Klarna.com.

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Polar 

Polar on tarjonnut yli 45 vuoden ajan ohjausta niin vasta-alkajien kuin ammattilaisten hyvinvoinnin ja urheilun tueksi maailman johtavalla mittausteknologialla ja käyttäjälähtöisellä datalla. Polar on tunnettu omistautumisestaan tieteelle ja syvästä ymmärryksestään urheilun, hyvinvoinnin ja teknologian aloilta, minkä ansiosta se on vakiinnuttanut paikkansa haluttuna kumppanina kaikille, jotka haluavat löytää todellisen potentiaalinsa. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Content Specialist testilaitteet, tuotekuvat, markkinointimateriaalit +358(0)40 6885 325
Pauliina Sjölund

Pauliina Sjölund

Lehdistön yhteyshenkilö Director, PR & Social Media yritysasiat, haastattelupyynnöt +358 (0)40 900 3788

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Lähes viidenkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Polar Electro Finland Oy
Bulevardi 46
00120 Helsinki
Suomi