Ohita
Polar Loop voitti Vuoden Kotimainen Liikuntatuote -palkinnon

Tiedote -

Polar Loop voitti Vuoden Kotimainen Liikuntatuote -palkinnon

Perjantaina 7.3.2014 julkistettiin GoExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa Vuoden Liikuntatuote 2013 palkintojen saajat. Vuoden Kotimainen Liikuntatuote -palkinnon sai Polar Loop -aktiivisuusranneke. Ranneke kannustaa arkiliikunnan kasvattamiseen ja istumisen vähentämiseen hauskalla ja helpolla tavalla. Tuotekonseptiin kuuluvat ranneke, mobiilisovellus ja verkkopalvelu, jotka yhdessä seuraavat fyysistä aktiivisuutta ja kertovat kuinka paljon tulisi liikkua päivän aikana ja iloitsevat onnistumisista. Tuote muuttuu myös sykemittariksi lisävarusteena saatavan sykesensorin avulla.

- Voittajat seuloutuivat 44:n kisaan ilmoitetun tuotteen ja palvelun joukosta. Kilpailu oli historian tasaväkisin, kertoo kilpailun pääsihteeri Ari Puro-Aho.

- Tuomaristo arvioi tuotteiden uutuusarvoa, markkinapotentiaalia, laatua ja käytettävyyttä. Näiden kriteerien lisäksi arvostimme sitä, että tuotteet aktivoivat käyttäjiä liikkumiseen hauskalla ja monipuolisella tavalla, tuomariston puheenjohtaja, VALO ry:n pääsihteeri Teemu Japisson perustelee valintoja.

Tuomaristo:
Pääsihteeri Teemu Japisson, Valo ry, (tuomariston puheenjohtaja)
 Yrittäjä ja hallitusammattilainen Pentti Bruun
 Urheiluvaikuttaja Mikaela Ingberg
 Johtaja Jyrki Komulainen, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
 Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry hallituksen pj P-C Nordensved
 Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen
 Projektipäällikkö Ari Puro-Aho, Testing Lab / Frami Oy (tuomariston sihteeri)

Lisätietoja: http://www.testinglab.fi/vuoden_liikuntatuote_kilpailun_tiedotteet.html


Aiheet

Kategoriat


Polar 
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.
Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Vantaalla.

Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi


Yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Content Specialist testilaitteet, tuotekuvat, markkinointimateriaalit +358(0)40 6885 325
Pauliina Sjölund

Pauliina Sjölund

Lehdistön yhteyshenkilö Director, PR & Social Media yritysasiat, haastattelupyynnöt +358 (0)40 900 3788

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Lähes viidenkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Polar Electro Finland Oy
Bulevardi 46
00120 Helsinki
Suomi