Ohita
Suomen miesten salibandymaajoukkue voitti maailmanmestaruuden 2018. Lehtikuva / Ville Vuorinen
Suomen miesten salibandymaajoukkue voitti maailmanmestaruuden 2018. Lehtikuva / Ville Vuorinen

Tiedote -

Polar ja Salibandyliitto yhteistyöhön

Polar Electro ja Salibandyliitto ovat aloittaneet yhteistyön. Polarin ja Salibandyliiton sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

– Olemme ylpeitä ja iloisia, että olemme saaneet tällaisen kotimaisen, maailmanlaajuisesti tunnetun brändin mukaan tukemaan salibandyn kasvua. Yhteistyössämme yhdistyvät niin huippu- kuin kuntourheilukin terveysalan vahvan toimijan kanssa. Näen, että tulevaisuudessa meillä on yhteisten kokeilujen kautta mahdollisuus löytää mittaviakin yhteistyön muotoja, salibandyn kaupallisia oikeuksia hallinnoivan SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kommentoi.

Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.

– Polarin tuotteiden kautta saatava data on meille huippusalibandyssa erittäin tärkeää. Seuraamme erityisesti yksittäisten harjoitteiden kuormitusta sekä palautumista, mutta kerätty data toimii meille myös ravitsemusvalmennuksen tukena. Pelaajille harjoituspäiväkirjan pito on helppoa, kun kaikki tiedot ovat kätevästi ladattavissa Polar Flow -järjestelmään, Salibandyliiton valmennuspäällikkö Lasse Eriksson toteaa.

Polar-leirissä iloitaan alkaneesta yhteistyöstä. Salibandy on Suomen nopeimmin kasvava palloilulaji, jolla on olla lähes 70 000 rekisteröityä pelaajaa sekä noin 400 000 harrastajaa.

– Polar on tehnyt pitkään yhteistyötä maailman huippujoukkueiden kanssa useissa eri palloilulajeissa. Suomalainen salibandy on noussut maailman parhaaksi laadukkaan ja pitkäjänteisen työn tuloksena, ja on hienoa olla tässä mukana. Esimerkiksi Polar Team Pro -laitteiden avulla saadaan mitattua pelaajien sykkeiden ohella heidän liikkumansa matka, nopeus, kiihdytykset ja jarrutukset. Näidän tietojen avulla harjoittelua ja pelin analyysia voidaan viedä vielä entistäkin yksilöllisempään suuntaan, Polarin Smart Coaching Manager Ville Uronen, linjaa.

Alkuperäinen uutinen, Salibandy.fi: https://salibandy.fi/uutiset/huippu-urheilu-uutiset/polar-ja-salibandyliitto-yhteistyohon-osallistu-suomi-ruotsi-maaottelun-kisaan-ja-voita-multisportkello/

Aiheet


Polar 
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi

Yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Content Specialist testilaitteet, tuotekuvat, markkinointimateriaalit +358(0)40 6885 325
Pauliina Sjölund

Pauliina Sjölund

Lehdistön yhteyshenkilö Director, PR & Social Media yritysasiat, haastattelupyynnöt +358 (0)40 900 3788

Liittyvä sisältö

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Lähes viidenkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Polar Electro Finland Oy
Bulevardi 46
00120 Helsinki
Suomi