Ohita
Polar Electro Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Tiedote -

Polar Electro Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Polar Electro Oy on nimittänyt DI Tomi Saarion yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ennen Polar Electroa Saario on toiminut lukuisten ICT- ja elektroniikka-alan yritysten johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla.

Tähän asti toimitusjohtajana on toiminut Sari Säynäjäkangas. Säynäjäkangas jatkaa edelleen Polar Electro Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

– Lähes neljäntoista vuoden jälkeen Polarin toimitusjohtajana koen, että nyt on hyvä aika muutokselle, Sari Säynäjäkangas kommentoi johdon vaihdosta.

– Miljoonat ihmiset ympäri maailman käyttävät Polarin sykemittareita, urheilukelloja ja Polar Flow:n yksilöllistä treeniohjausta päivittäin. Ihmisten kiinnostus omaan terveyteen jatkaa kasvuaan ja tämä näkyy esimerkiksi Polar Igniten ja Vantagen vahvana menekkinä, Tomi Saario kommentoi.

– Jatkamme työtämme ihmisten kannustamisessa parempaan oman kehonsa syvemmällä ymmärtämisellä, Saario jatkaa.

Lisätietoja:

Marco Suvilaakso, Polarin puhelinvaihde 08 5202 100

Aiheet


Polar 

Yli neljänkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lue lisää www.polar.com/fi

Yhteyshenkilöt

Ville Uronen

Ville Uronen

Lehdistön yhteyshenkilö Smart Coaching Manager Tuote- ja sykeasiantuntija 040 5134670
Iia Liimatainen

Iia Liimatainen

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Content Specialist testilaitteet, tuotekuvat, markkinointimateriaalit +358(0)40 6885 325
Pauliina Sjölund

Pauliina Sjölund

Lehdistön yhteyshenkilö Director, PR & Social Media yritysasiat, haastattelupyynnöt +358 (0)40 900 3788

Polar Electro on johtava sykemittareiden ja aktiivisuustuotteiden valmistaja

Lähes viidenkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lue lisää www.polar.com/fi

Polar Electro Finland Oy
Bulevardi 46
00120 Helsinki
Suomi